Työkalut
Kirjaudu sisään

VARAINHANKINTA.NET

Olet täällä: Etusivu
Torstai, 09 Syys 2010

Varainhankinnan lähtökohdat Varainhankinnan lähtökohdat

Frontpage » Varainhankinnan lähtökohdat

Miksi tarvitsemme yleishyödyllistä varainhankintaa. Mitkä ovat varainhankinnan perusperiaatteet.

Articles in Varainhankinnan lähtökohdat (12) Articles in Varainhankinnan lähtökohdat (12)

  • Varainhankinnan eettiset lähtökohdat


     

    Kuten edellä on todettu, varainhankintaan liittyvät luottamus, toivo ja hyväntahtoisuus, ja varainhankinnan jatkuvuuden kannalta luottamuksen säilyminen on elintärkeää. Luottamus on tärkeää, paitsi yhteisön oman varainhankinnan tulevaisuuden, myös koko hyväntekeväisyyssektorin kannalta. Jokainen väärinkäytös vahingoittaa aina kaikkien hyväntekeväisyysjärjestöjen työtä.


  • Ammattilaiset

    Tuloksellinen varainhankinta, tai ainakin sen johtaminen, vaatii usein rautaista ammattitaitoa. Ammattimaisen varainhankinnan merkitystä ei julkisuudessa aina ole hyväksytty. Varainhankintaan liitetään usein pyyteetön vapaaehtoistyö, ja jos varainhankkija on palkattu ammattilainen, hänen saatetaan ajatella pyrkivän hyötymään henkilökohtaisesti toisten hädällä.


  • Vapaaehtoiset

    Monet yhteisöt toteuttavat varainhankintansa käyttämällä pelkästään palkattua työvoimaa. Siten toiminnan valvonta on helppoa ja kerääjien ammattitaito varmistettu. Tämä menettelytapa voi myös tuottaa hankkeen kannalta parhaan tuloksen.


  • Epäonnistumiset

    Varainhankinta ei ole missään nimessä päättymätön sarja pelkkiä onnistumisia. Siihen, samoin kuin muuhunkin inhimilliseen toimintaan, kuuluvat myös epäonnistumiset. Kaikki ajankohdat eivät ole yhtä hyviä varainkeruuseen. Vuosia tuloksellisesti toiminut konsepti voi hiipua ja muutokset yhteiskunnallisessa ilmapiirissä tai kansantalouden tilassa voivat vähentää kansalaisten lahjoitushalukkuutta tai suunnata sitä uudelleen eri kohteisiin.


  • Varainhankinta on tunteisiin vetoamista

    Varainhankinnassa toimitaan tunteiden kanssa. Onnistunut keräys on useimmiten tunteisiin vetoava - seikka, jonka merkitystä tullaan helposti vähätelleeksi. Haluamme uskoa, että valistuneet tukijat tekevät lahjoituksensa järkevän päättelyn lopputuloksena, WWF:n tukijat tuntevat luonnon monimuotoisuuden merkityksen, vaihtoehtoisia kehitysyhteistyöprojekteja tukevat hallitsevat maailmankaupan monimutkaiset kiemurat tai että tukijat vertailevat kerääjiä keskenään ja pohtivat, kenen kautta heidän tukieuroilleen tulee paras vastine.


  • Muista kiittää

    Jos pyytäminen on tärkeää, niin jatkuvuuden turvaamiseksi on ensiarvoisen tärkeää myös kiittää saadusta tuesta. Keräykseen osallistumiseen liittyy luottamus, toivo ja hyväntahtoisuus. Luottamus siihen, että yhteisö käyttää annetun tuen luvattuun tarkoitukseen mahdollisimman tehokkaasti ja toivo siitä, että annettu tuki, mahdollisesti pienikin, saa aikaan muutoksen. Tehdessään lahjoituspäätöstä tukija punnitsee mielessään näitä ja lukuisia muita näkökohtia, jotka kerääjän on syytä tiedostaa.


  • Muista pyytää

    Ammattimaiseen varainhankintaan liittyy myös jatkuvaa tutkimustoimintaa. Miksi ihmiset antavat, mihin he antavat ja mikä on hyväntekeväisyyskohteiden kuva suuren yleisön silmissä? Tälläisen tutkimuksen yhteydessä eräät merkittävät hyväntekeväisyysjärjestöt halusivat kartoittaa hyväntekeväisyyden esteitä ja syitä siihen, miksi toiset ihmiset eivät ole yhtä halukkaita osallistumaan tukitoimintaan kuin toiset. Tutkimuksen tulos oli yllättävä: suurin syy lahjoittamattomuuteen oli se, ettei monilta koskaan ollut pyydetty tukea.


  • Varainhankinta on hyvän myymistä

    Varainhankinta on hyvän myymistä. Miten kertoa tämä tukijoille ymmärrettävästi ja miten saada heidät huomaamaan keräyksen tärkeys ja hankkeella saavutettavat hyödyt? Jos kerätään varoja SPR:lle, WWF:lle, Lastenklinikoiden kummeille, Unicefille, sotaveteraaneille tai Amnestylle, monet potentiaalisista tukijoista tunnistavat jo järjestön nimestä toiminnan sisällön. Heillä on valmis mielikuva siitä, mihin varat menevät ja mitä niillä saadaan aikaan.


  • Rehellisyys

    Onnistuneen varainhankinnan perustana on täydellinen rehellisyys sekä hanketta, itseä että tukijoita kohtaan. Varainhankinta perustuu ehdottomaan luottamukseen. Tukijat antavat varojaan käyttöön ilman, että itse saavat välitöntä vastinetta sijoitukselleen. He luottavat siihen, että varat välitetään sovittuun käyttöön ja että heidän lahjoituksestaan pyritään saamaan mahdollisimman suuri hyöty.


  • Sitoutuminen

    Vain hankkeeseen uskova, sitoutunut ja motivoitunut varainhankkija voi onnistua. Ensimmäisiä asioita, joita mahdollinen tukija havainnoi, on kerääjän sitoutumisen aste: uskommeko itse keräyksen tavoitteisiin, ja missä määrin olemme valmiit panostamaan niihin? On äärimmäisen tärkeää panostaa varainhankinnasta vastaavien henkilöiden koulutukseen heti alusta alkaen. Kerääjien on oltava täysin tietoisia niin hankkeen vahvuuksista kuin heikkouksistakin ollakseen valmiita vastaamaan mahdolliseen kritiikkiin. Keräyksen kohteeseen liittyvien tietojen lisäksi koulutuksessa tulee kiinnittää huomiota kerääjien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten esiintymiseen, ihmissuhdetaitoihin ja vakuuttavuuteen.

  • Varainhankinta on ihmisten toimintaa ihmisten parissa

    Varainhankintakirjallisuudessa ja -koulutuksessa kaikkialla maailmassa nostetaan ensimmäiseksi lähtökohdaksi aina periaate ”people give to people”, eli ”ihmiset antavat ihmisille.” Rahaa annetaan henkilölle tai organisaatiolle, joka pyytää sitä apua tarvitsevien puolesta.


  • Miksi tarvitsemme varainhankintaa?

    Varainhankinta ei koskaan saa olla itse tarkoitus. Varainhankinta lähtee aidosta toiminnasta, ihanteesta ja toiminnan tavoitteista. On hankkeita, joita haluamme toteuttaa ja jotka eivät ole meitä itseämme varten. Varainhankinta antaa mahdollisuuden toteuttaa nämä hankkeet.