Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen nosti Kulttuurien kosketus-seminaarissa heinäkuun puolivälissä esille kulttuurille tehtyjen lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamisen ja ulottamisen myös yksityisiin kansalaisiin. Nykyinen verovähennysoikeus on rajoitettu yksinomaan yrityksiin, ja niihinkin hyvin rajoitetusti. Verohallituksen vahvistamalta listalta löytyy liki 250 yleishyödyllistä yhteisöä, joiden toiminnan varsinaisena tarkoituksena on suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttäminen, taikka tieteen tai taiteen tukeminen. Näille tehdyt lahjoitukset ovat yritysten verotuksessa vähennyskelpoisia, jos ne ovat suuruudeltaan vähintään 850 euroa. Suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämisen hyväksi tehdyillä lahjoituksilla ei ole ylärajaa, mutta muiden tieteen tai taiteen hyväksi tehtyjen lahjoitusten vähennyskelpoisuuden yläraja on 25.000 euroa. Edellä mainittujen yleishyädyllisten yhteisöjen lisäksi samat vähennysoikeudet koskevat tiede-, taide-, ja ammattikorkeakouluille tehtyjä lahjoituksia.Yksityiset kansalaiset eivät ole voineet vähentää tekemiään lahjoituksia verotuksessa sitten 1980-luvun alun, jolloin lyhyen aikaa kokeiltiin humanitäärisiin tarkoituksiin tehtyjen lahjoitusten vähennysoikeutta.
Valtiovarainministeriö suhtautuu perinteisesti tämän kaltaisiin esityksiin hyvin nihkeästi. Vähennysoikeuden laajentaminen soveltuu huonosti nykylinjaan, jossa tavoitteena on ollut verotuksen yksinkertaistaminen. Kulttuuri ei myöskään ole vaatimuksineen yksin. Samansuuntaisia esityksiä on säännöllisin väliajoin kuultu kehitysyhteistyöjärjestöiltä, kansanterveysjärjestöiltä, liikuntajärjestöiltä, nuorisojärjestöilä jne. Kaikki uskovat lahjoitustuottojen kasvavan, mikäli lahjoitukset voitaisiin tehdä bruttotulosta ennen veroja. Toisaalta verohuojennusasioita valtiovarainministeriössä valmisteleva hallitusneuvos Kirsi Seppälä vastaa, että yritysten kohdalla nykyisetkään katot eivät vielä ole tulleet vastaan. Keskimääräiset lahjoitukset jäävät runsaasti alle lain salliman 25.000 euron.
Yrityksillä onkin käytettävissään lahjoitusvähennystä tehokkaampia keinoja kulttuurin ja muun yleishyödyllisen toiminnan tukemiseen. Sponsorointi ja CRM-kampanjat (Cause Related Marketing) ovat osa yrityksen normaalia markkinointiviestintää, jonka perimmäisenä tavoitteena on oman yrityksen menestyksen turvaaminen. Niinpä tämän kaltaiseen yhteistyöhön sijoitetut varat katsotaan normaaleiksi vähennyskelpoisiksi tulonhankintamenoiksi. Sponsorointiin sijoitettujen eurojen määrälle ja kohteille ei lainsäädännössä ole asetettu mitään rajoituksia. Erityisesti kulttuurin puolella sponsorointi ja muu vastaava yritysyhteistyö onkin puhtaita lahjoituksia monin verroin suositumpaa. Yli puolet (51%) Mainostajien Liiton jäsenyrityksistä ilmoitti liiton tekemässä vuoden 2003 sponsorointibarometrissa osallistuneensa edellisen vuoden aikana kulttuurikohteiden sponsorointiin. Erityisesti kulttuurin kohdalla yritysyhteistyön merkitys korostuu taloudellisen panostuksen lisäksi markkinoinnissa. Samalla kun sponsoroinnin hyödyntämisen merkitys on yritysten näkökulmasta katsottuna vahvistunut, ovat kulttuurikohteet joutuneet miettimään entistä perusteellisemmin kuinka oma palvelu kohtaa suuren yleisän.
Kaikki yleishyödyllisten yhteisöjen lahjoitusvähennysoikeuden piirin kuuluva toiminta ei kuitenkaan sovellu kulttuurin tavoin sponsorointikohteeksi. Vaikka koulutuksen sponsoroinnilta odotetaankin yritysjohtajien keskuudessa lähi vuosina suurinta kasvua, koskee sitä aivan erilainen yhteiskunnallinen ja moraalinen säätely. Myöskin yleisen mielenkiinnon ja kaupallisen hyödynnettävyyden ulkopuolelle jäävään tieteelliseen tutkimustyöhön sponsorivarojen saaminen voi olla ilmeisen vaikeaa.
Mikäli puhemies Lipposen esitys ei haihdu heinäkuun helteiden tavoin syystuulien myötä unholaan, suurin periaatteellinen keskustelu joudutaan käymään vähennysoikeuden ulottamisesta yksityisiin kansalaisiin. Perinteisesti verovähennysoikeus on ollut suuri maissa jossa yhteiskunnan tarjoama sosiaalinen turvaverkko ja julkiset palvelut ovat olleet harvempia. Ns. hyvinvointivaltioiden piirissävähennysoikeudet ovat olleet rajoitettuja, mutta samalla merkittävä osa verovaroista on kanavoitu kansanterveyteen, kulttuuriin, liikuntaan ja sivistykseen. Keskustelu lahjoitusten verovähennysoikeudesta voidaankin helposti nähdä osana hyvinvointipalveluiden purkamista.
Yleishyödylliseen varainhankintaan yksityishenkilöiden verovähennysoikeus toisi mukanaan uusia mielenkiintoisia elementtejä; keräystapoja, joita tähän mennessä ei ole Suomessa voitu hyödyntää. Yksi tällainen olisi ns. palkkanauha-lahjoitukset, yritysten henkilökunnan keskuudessa tehtävät keräykset, joissa työntekijät lahjoittaisivat osan bruttopalkastaan yhteisesti valittuun kohteeseen.
Viimeksi päivitetty ( 05.09.2006 )
Vinkit 51 - 75
Kirjoittanut Petetri Niskanen
30.07.2003
51. Konferenssi
Kokoontumiset, neuvottelupäivät, seminaarit, kollokviot ja debatit ovat oivallinen keino saada yhdistyksen asialle julkisuutta ja ammattimaista pohjaa. Hyvin suunniteltuina konferenssit toimivat myös varainhankintana. Osanottajat maksavat pääsymaksun, majoituksesta ja muonituksesta. Sponsorit voivat tarjota tilat ja osallistua käyttökuluihin varsinkin jos saavat nimensä näkyviin. Tämä taas riippu taidoistanne ja mahdollisuuksistanne julkistaa tapahtumaa etu- ja jälkikäteen ja sen aikana. Konferenssin johonkin osaan voi olla yleisöllä pääsy. Iltatilaisuuksiin voi liittyä viihdettä, muonitusta, arpajaisia, huutokauppa ja monia muita tuloja tuottavia. Julkaise ja myy kokouksen raportti ja julkilausuma ja tarjoa kuulujen puhujien jutut lehdistölle.
52. Käsityömessut
Työ- ja näyttelytilaa myydään osanottajille ja yleisöltä peritään pääsymaksu. Joidenkin käsityöläisten kanssa voidaan sopia myynnin provision jakamisesta. Buffetti ja muut oheiset tuovat lisätuloa. Myy ohjelmalehtiseen ilmoitustilaa.
53. Ryömintäkisat
Etsi sopiva joukko vapaaehtoisia ryömimään tapahtumassa. Voit myös miettiä kisailijoiden vaatetusta, maaston laatua, esteitä ja tehtäviä ja eri sarjoihin asettamista. Kilpailijoiden numerot on syytä olla selkeästi näkyvillä. Pyydä yrityksiä sponsoroimaan palkinnot. Tarjoaa yleisölle taatusti viihdykettä, saattaa myös kiinnostaa tiedotusvälineitä. Muista kolehdinkerääjä hattuineen yleisön joukkoon.
54. Lapsiparkki
Tämä on sekä palvelu että kohtalainen varainhankintakeino suurissa tapahtumissa tai sellaisissa, joihin vanhempia tulee lapsineen ja joissa vanhempien voidaan olettaa maksvan lasten kaitsennasta. Lasten kaitsijoina tulee olla asiantuntevaa henkilöstöä.
55. Pehmolelut
Yhdistyksen väki valmistaa nalleja tai muita pehmoleluja vaikkapa kierrätysmateriaalista. Lelut myydään myjäisissä, postimyynnissä, yrityksille, ystäville tai kollegoille.
56. Piirakanheitto
Tämä on sovelias sisäinen varainhankintakeino silloin kun esimerkiksi yhdessä työskentelevien tai muutoin päivittäin yhteen tulevien on tehtävä yhteisesti rahoitettava hankinta. Myydään arpalippuja ja voittaja saa piiraan joka kuuluu heittää kohti vapaaehtoista uhria, kuten yhdistyksen toiminnanjohtajaa, sisäistä tarkastajaa, pomoa tai firman kauneinta blondia.
57. Vuosilahjoitus
Käynnistä kampanja, jolla keräät tukijapiirin vuosilahjoittajiksi. Anna esimerkkisummat vuosilahjoituksesta, vaikkapa 300, 500 tai 1000 markkaa kolmen, neljän tai viiden vuoden ajan.
Tiedota tukijapiirille osallistujien nimet ja pidä heidät muutenkin hyvin tietoisena yhdistyksen toiminnasta ja edesottamuksista.
58. Muistikirjat
Yhdistyksesi teemoin tai muuten kauniisti (kanneltaan) kuvitetut muistikirjat voivat olla sopiva artikkeli myytäväksi paitsi yhdistyksen jäsenistölle myös muissa myyntitilanteissa. Kysy tarjouksia useilta kirjapainoilta, määrittele ensin kirjan koko, painosmäärä, sivumäärä, sidosasu, värit ja aineisto, jonka painajalle toimitat.
59. Päivällistanssiaiset
Hotellit ovat hyviä järjestämispaikkoja. Myy pääsylippuja tai illalliskortteja etukäteen ja tapahtumassa ja järjestä virvokkeiden myynti, kabareenäytös tai tunnettu juontaja. Arpajaiset, keräys vaikkapa illan päätteeksi ja myyntipöydät lisäävät illan tuottoa.
60. Disko
Vapaamuotoisempi tapahtuma kuin esimerkiksi illallitanssiaiset ja lähinnä tarkoitettu nuorenmielisille tukijoille. Myy pääsylippuja etukäteen ja liitä arpajaiset ja pikkutavaran myyntipöytiä. Mukaan voit suunnitella yhteisleikkejä ja vaikkapa pukukilpailut.
61. Koiranäyttely
Tämä voi olla muodollinen rotukoiratapahtuma tai vapamuotoine monirotuisten coctailien, piskien, hurttien ja rakkien katselmus. Leikimieliseenkin tapahtumaan kannatta pyytää asiantuntijoita tuomareiksi. Osanottajat maksavat osallistumismaksun, muuta maksullista tapahtumaa ja myytävää voit järjejestää oheen.
62. Kuivakukka-asetelmat
Nämä ovat käyttökelpoisia artikkeleita myytäväksi messuilla, juhlissa myyjäisissä ja muissa tapahtumissa..Oheen voi järjestää asetelmista kilpailun, johon osallistujat maksvat pääsymaksun ja menestyksekkäät myydään tapahtuman päätteeksi arvoiseensa hintaan tai huutokaupataan.
63. Pääsiäismunamyyjäiset ja -kilpailu
Nämä voivat olla osa pääsiäismyyjäisiäkin. Lapset ja aikuiset omissa sarjoissaan maalaavat ja muutoinkin koristelevat munat ja tuovat raadin arvioitaviksi. Osallistujat maksavat pääsymaksun ja parhaat palkitaan. Yleisö maksaa pääsymaksun näyttelyyn, jossa voittajat ovat esillä ja myydään arvoiseensa hintaan.
64. Laitevuokraus
Sellaisia laitteita, joille itsellenne ei ole jatkuvaa käyttöä, kuten kopiokone tai auto, voidaan vuokrata johonkin muuhun toimintaan. Myös kimppakäyttöä kannattaa harkita sopivaa korvausta vastaan.
65. Tehtävärata koiralle
Koirat omistajineen kilpailevat siitä, kuka suoriutuu tehtäväradasta lävitse pienimmillä virhepisteillä ja lyhimmällä ajalla.
66. Naamiaiset
Pääsymaksua vastaan järjestettävät naamiaiset, joissa paras asua palkitaan.
67. Porsasbingo
Porsas sijoitetaan aitaukseen, jonka maapohja on peitetty numeroiduilla ruuduilla. Yleisö voi ostaa valitsemansa ruudun numerolla varustetun arvan. Voittaja on se, kenen ruutuun porsas ensimmäisenä tekee jätöksensä.
68. Koruompelua
Tehdään talkoilla koruompelutöitä, jotka myydään myyjäisissä.
69. Hyvän tahdon bussimatkat
Sovitaan paikallisen bussiliikennöitsijän kanssa, että esimerkiksi joka sunnuntaina klo 12.00 ja 13.00 voi tehdä erityisiä "Hyvän tahdon" matkoja, joiden lipputuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
70. Muotisuunnittelua
Koululaiset ja opiskelijat suunnittelevat uusia muotiluomuksia, jotka myydään huutokaupalla näytöksen jälkeen. Näytöksessä voidaan valita ja palkita paras asu.
71. Kierrätysvaatenäytös
Kuten edellä, mutta esiteltävät vaatteet on yleisöltä kerättyjä vanhoja keräyksen lahjoitettuja "muotiluomuksia".
72. Tukihölkkä
Pienellä osanottomaksulla pääsee mukaan hölkkätapahtumaan, jolla kerätään varoja. Paikalliset kaupat voivat sponsoroida tapahtumaa mm. reittiopasteisiin saamaansa mainostilaa vastaan.
73. Nuorten urheilunäytös
Laposet ja nuoret esittelevät ehkä vähemmän tunnettuja ja näyttäviä urheilulajeja; miekkailua, jousiammuntaa, voimistelua jne.
74. Kyläjuhla
Perinteinen kyläjuhla, jonka pääsymaksuilla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen. Juhla-alueelta löytyy erilaisia kojuaja; ongintaa, arpajaisia, taikureita , hattarakauppiaita yms. Soveltuu toteutettavaksi myös pienemmissä puitteissa.
75. 50- ja 60-luvun iltamat
Vanhaa nostalgista musiikkia, elokuvia sekä ajankuvia. Paras tanssipari palkitaan. Soveltuu erinomaisesti lasten harrastusten rahoittamiseen viedessään vanhemmat oman lapsuutensa nostalgisiin maisemiin.
Viimeksi päivitetty ( 30.12.2003 )
Vinkit 76 -101
Kirjoittanut Petetri Niskanen
30.07.2003
76. Jätesäkit
Talouksiin etukäteen jaetut säkit täytetään tarpeettomilla tavaroilla, jotka kootaan yhteen ja myydään kirpputorilla niitä tarvitseville.
77. Tuotemyynti
Ottamalla yhdistyksen tai seuran tapahtumiin ja jäsenkirjeisiin myyntiin erilaisia tuotteita on mahdollista ansaita tuntuviakin provisioita.
78. Puistojumppa
Säännöllisesti toistuva puistojumppa, johon osanottajat maksavat joko osanottomaksun, tai jota paikalliset kauppiaat sponsoroivat osanottajien määrän perusteella.
79. Helikopterilennätys
Maksua vastaan järjestettävät helikopterilennätys, jota paikalliset yrityksen sponsoroivat.
80. Juniorijalkapallo
Lasten jalkapallo-ottelu, johon vanhemmille myydän tukimielessä liput.
81. Amerikkalainen ilta, Kiinalainen ilta
Valitaan joka kerta maa, jonka ympärille rakennetaan illanvietto. Varoja voi kerätä osanottomaksujen, illalliskorttien ym. muodossa. Amerikkalaisessa illassa on tietysti hampurilaisia, intiaaneja, cocista jne.
82. Akvaario
Kirjaston, kaupan tm.s julkisen paikan yhteyteen näytteille laitettu akvaario, jota kerhon jäsenet hoitajat. Akvaarion yhteydessä keräyslipas, jonne yleisö voi tiputtaa tukikolikot.
83. Elokuvakerho
Kuukausittain näytettävien elokuvaklassikoiden kerho. Näytöksen lisäksi pientä tarjottavaa ja sosiaalista yhdessäoloa.
84. Ensi-ilta
Paikallinen elokuvateatteri voi tarjota uuden elokuvan ensi-illan hyväntekeväisyyteen. Joko niin, että koko tuotto käytetään valittuun kohteeseen, tai vaikka puolet lipun hinnasta.
85. Takkapuiden myynti
Takkapuiden myyntipiste voi olla hyvä varainhankinnan muoto omakotialueilla toteutettavaksi.,
86. Palokunnan nostolava-auto
Mikäli paikkakunnalla ei esimerkiksi ole näkötornia, kannattaa esittää palokunnalle yhteistyötä, jossa nostolava-auton avulla kerätään varoja valittuun kohteeseen.
87. Kalastuskilpailu
Osanottajat maksavat osallistumismaksun ja suurimman kalan saanut palkitaan.
88. Kalastusretket
Yleisön vieminen kalastusretkelle veneellä pientä maksua vastaan.
89. Kuntotesti
Maksullinen kuntotesti esim. cooperin testi, leuanveto jne. mutta myös esim kolesterolin ja verenpaineen mittaus.
90. Puutarhakilpailu
Oman pihan tai puutarhan omaavat talot voivat keväällä ilmoittautua kilpailuun maksamalla osanottomaksun. Kesän päätteeksi pihat arvioidaan ja paras palkitaan.
92. Puutarhapalstojen vuokraus
Vuokrataan paikalliselta viljelijältä pala peltoa, joka jaetaan pieniin edelleen vuokrattaviin puutarhapalstoihin.
93. Viherkasvihotelli
Paikka johon esim. lomamatkalle lähtijät voivat jättää viherkasvinsa hoitoon pientä maksua vastaan.
94. Ulkomaiset kolikot
Piste, johon ihmiset voivat jättää taskun pohjalle kertyneet ulkomaiset kolikot ja miksei setelitkin.
95. Ennustajan vastaanotto
Maksua vastaan esim. korteista tai kädestä tapahtuva ennustaminen isomman tapahtuman yhteydessä.
96. Kotitekoiset makeiset
Kotitekoisten maikeisten valmistaminen talkoilla ja kauppaaminen esimerkiksi myyjäisten yhteydessä.
97. Sienineuvonta
Sienineuvonta, joka yhteydessä voi jättää vapaaehtoisen maksun. Samalla periaatteella voidaan antaa neuvontaa vaikka puutarhan hoitoon.
98. Omat hauskat tunnukset
Hauska tunnus, rusetti, tekonenä, tms. jota voidaan esimerkiksi käyttää tiettynä päivänä. Tunnukseen voidaan liittää vaikka numerointi ja rusettiluistelun kaltainen parin etsintä.
99. Onnittelukortit
Omat joulu-. pääsiäis-, ystävän päivä ym. kortit, joiden myynnillä kerätään varoja.
100. Opaskirja / kartta
Paikkakunnan opaskartta tai -kirja, johon voidaan myydä mainostilaa paikallisille yrittäjille. Opasta voidaan lisäksi myydä vaikka vapaaehtoista maksua vastaan.
101. Opastettu kierros omalle asuinalueelle
Lähiympäristöstämmekin löytyy useita meille jokaiselle vieraaksi jääneitä yksityiskohtia. Maksullisella kierroksella voimme tutustuttaa ihmisiä näihin pieniin, usein huomaamatta jääneisiin yksityiskohtiin.
Viimeksi päivitetty ( 30.12.2003 )
Varainhankinta verkossa
Kirjoittanut Petetri Niskanen
22.07.2003
Viime vuosina rahankeruu internetissä on yleistynyt merkittävän laajaksi osaksi erilaisten järjestöjen varainhankintaa. Erityisesti hyväntekeväisyysjärjestöt ovat huomanneet internetin olevan oivallinen keino tavoittaa ihmisiä laajalti. Monien järjestöjen kohdalla internetissä järjestetyt keräykset ovat tuottaneet muita keräystapoja huomattavasti enemmän. Varainhankinta internetissä ei ole silti mikään yksinkertainen asia, sillä monia seikkoja tulee ottaa huomioon online-varainhankintaa suunnitellessaan.
Suurin osa internetin käyttäjistä hakeutuu jollekin tietylle nettisivustolle tietty tavoite mielessään. Hyväntekeväisyysjärjestöjen sivuille hakeutuessaan he haluavat mitä todennäköisimmin saada tarkkaa faktatietoa järjestön ajamasta asiasta. Nettisivustoa laatiessa tulee siis ottaa huomioon, että tämä tavoite saavutetaan.
Sivustojen tulee olla erittäin selkeät käyttää, jotta käyttäjien olisi mahdollisimman helppoa löytää etsimänsä ja mennä sivustoilla eteenpäin. Helppokäyttöisyys ja selkeys nostaa myös käyttäjien luottamusta järjestöä kohtaan. Käyttäjät, joilla on hyviä kokemuksia järjestön sivustoista, palaavat sinne mitä todennäköisimmin useammin takaisin ja viipyvät siellä pidempään. He ovat myös todennäköisimmin vastaanottavaisempia senhetkistä kampanjaa tai järjestön ajamaa asiaa kohtaan.
Pitkällä tähtäimellä, mikäli käyttäjä kokee saavansa sivustoilta juuri sitä mitä on hakenutkin ja on tietoinen järjestön parhaillaan meneillään olevasta työstä, tulee hän suuremmalla todennäköisyydellä tekemään lahjoituksen internetissä. Hän mitä luultavimmin kokee järjestön ja erityisesti sen nettisivuston olevan hänen luottamuksensa arvoinen.
Hartwallin Jaffa, Tradeka ja Taffel Chips toteuttavat tänäkin kesänä jo perinteiseksi muodostuneen Meillä on hyvä tehtävä ñhyväntekeväisyys- kampanjan. Yhteistyössä toteutettavan kampanjan rahat lahjoitetaan Elämä on Parasta Huumetta ry:lle. Keräyksen tuotolla yhdistys tukee ympäri Suomea liikkuvan huumetietobussin toimintaa. Viime vuonna keräyksen kohteena oli Mannerheimin lastensuojeluliitto, jolle onnistuttiin keräämään 46 898 euroa.
','Toiminnan tukemiseen osallistuu automaattisesti jokainen, joka ostaa Hartwall Jaffa Appelsiini tai Appelsiini Light 1,5 litran pullon ja 200 g Taffel Cheese Balls ñ pussin mistä tahansa Tradekan toimipisteistä eli Siwoista, Valintataloista, Euromarketeista tai Maxeista heinä- ja elokuussa 2003. Jokaisesta ostetusta tuotteesta kertyy keräyksen tilille viisi senttiä.
Keräyksen tuotolla tuettavan huumetietobussin ideana on viedä polttava puheenaihe ihmisten arkeen. Maanlaajuisesti kulkevan bussin toiminta on monipuolista ja suunnattu kaikenikäisille. Bussissa työskentelevien sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisten juttusille voivat nuorten lisäksi pysähtyä opettajat, vanhemmat ja kaikki asiasta kiinnostuneet.
Bussi päihdekasvatusvälineenä
Bussi on tehokas, joustava ja muuntautumiskykyinen päihdekasvatustyön väline. Väriltään iloisen keltaisen bussin toiminta perustuu asiakkaiden tarpeita varten räätälöityihin ratkaisuihin ja yhteistyöhön paikallisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena on myös pidempiaikainen paikallistason toiminnan, kuten kerho- ja koulutustyön aktivoiminen.
Meillä on hyvä tehtävä ñhyväntekeväisyyskampanja järjestetään nyt jo kuudetta kertaa. Viime vuonna keräyksen kohteena olleelle Mannerheimin lastensuojeluliitolle onnistuttiin keräämään 46 898 euroa. Tänä vuonna kohteeksi valittu Elämä On Parasta Huumetta ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, jonka tarkoitus on tehdä ennaltaehkäisevää huumekasvatustyötä koululaisten ja heidän kanssaan toimivien aikuisten parissa. Yhdistys toimii yhteistyössä poliisin ja muiden viranomaisten sekä Hartwallin kaltaisten sponsorien kanssa, suunnaten toimintansa ja rahansa lasten, nuorten ja perheiden huumeettoman elämän tukemiseen.