| Varainhankintastrategian arviointi ja rakentaminen |
|
|
|
| Kirjoittanut Petteri | |
| 15.11.2004 | |
|
Menestyksellinen varainhankinta edellyttää vahvaa strategista ajattelua. Erilaiset yleishyödylliset yhteisöt poikkeavat toisistaan ja vetoavat lahjoittajiin usein aivan eri syistä. Onnistuneiden tulosten saavuttaminen edellyttää omien vahvuuksien ja potentiaalisten lahjoittajien tunnistamista. Järjestön luonne ja valittu strategia vaikuttavat myös käytettäviin varainhankintamenetelmiin. Varainhankinnan perusmenetelmät ovat pysyneet muuttumattomina vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Teknologian kehittymisen myötä niistä on voitu rakentaa uusia sovelluksia. Tämän päivän varainhankintatrendeissä vannotaan yksityisten tukijoiden kohdalla elämänmittaisen tukijasuhteen rakentamisen nimiin. Uusien lahjoittajien löytäminen on aina työlästä ja kallista. Paras tulos saavutetaan sitouttamalla olemassa olevat lahjoittajat mahdollisimman tiiviiseen vuorovaikutukseen. Kertalahjoittajista pyritään saamaan säänöllisiä kuukausitukijoita. Kuukausitukijoista suurten lahjoitusten tekijöitä. Ja suurten lahjoitusten tekijöistä testamenttilahjoittajia. Yritysyhteistyön puolella päivän sana on Cause Related Marketing. Yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen yhteistyön malli, jossa pyritään yhteisen kampanjan avulla saavuttamaan molemminpuolista hyötyä. Tämä kurssi toteutetaan aina yhdelle järjestölle tai muulle yleishyödylliselle yhteisölle kerrallaan. Mukaan kerätään yhteisön varainhankinnan vastuuhenkilöiden lisäksi korkein luottamushenkilö- ja toimihenkilöjohto, sekä mahdolliset piiri- ja paikallisjärjestöjen edustajat. Kurssin teemoja ovat mm: � aikaisemman toiminnan analysointi � omien vahvuuksien löytäminen � varainhankintapyramidi � tukijaprofiilin rakentaminen � erilaiset lahjoitusmotiivit � varainhankinnan perusstrategiat � varainhankinnan perusmenetelmät � oman varainhankintastrategian rakentaminen � strategian toteuttaminen ja seuranta Kysy lisää: Petteri Niskanen Puh: (09) 4544 366 Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 09.11.2006 ) |
| Kirjaudu sisään nähdäksesi omat tuotteesi |
| Eurotuonti Oy |
| Koskentie 28 |
| 42100 (040) 524 2166 (014) 714 123 |
| Novia Finland Oy |
| Isokatu 56, 3-4. krs |
| 90100 (08) 5528800 (08) 5528822 |
| Kakkutukku Oy |
| Bulevardi 2-4 A |
| 00120 010 8504790 010-8504792 |
