| VillageLife simuloi avun vaikutuksia |
|
|
|
| Kirjoittanut Petetri Niskanen | |
| 19.02.2005 | |
|
Verkkolahjoittaminen hakee vauhdilla uusia innovatiivisa muotoja.
Enää ei riitä pelkkä nettisivulla julkaistava lahjoituspainike.
Erilaisten pelien ja animaatioiden avulla lahjoitustapahtumaan haetaan
lisää elämyksellisyyttä. Samalla lahjoittajat voivat seurata
realiaikaisesti lahjoituksensa vaikuttavuutta. SOS-lapsikylä
julkisti joulun alla Richard Scarryn tunnettujen piirroshahmojen
ympärille rakennetun SOS-Lapsikyläkaupan.
Nettikylään annettu lahjoitus käytetään todellisuudessa vastaavanlaiseen työhön: terveydenhuoltoon, opetukseen, yhteisönkehitys- ja seurakuntatyöhön. Kylien nettisivuilta löytyy tietoa kyseisestä kylästä ja maasta. Kylissä voi vierailla myös tekemättä lahjoituksia.VillageLifen nettikylien kautta Lähetysseura pyrkii kertomaan toiminnastaan ennen kaikkea nuorille ja nuorille aikuisille. ”Aasian-katastrofin jälkeen olemme nähneet, miten myös nuoret ovat halukkaita auttamaan. VillageLifessa esittelemme kehitysyhteistyötä nuorille nuorten välineillä”, totesi Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen. Palvelun teknisestä suunnittelusta on vastannut digitaalisten sovellusten suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut Valve. Maksujärjestelmän on suunnitellut Portalify Oy. Palvelu toimii osoitteessa www.villagelife.fi. Nyt avoinna olevien kolmen kylän lisäksi avataan vuoden aikana uusia kyliä. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 23.02.2005 ) |
| Iittala Oy BtoB |
| Hämeentie 135, PL 130 |
| 00561 0204 39 10 0204 39 5742 |
| Mainostoimisto Em&Vee Oy |
| Syväojankatu 3 |
| 87700 020155 1850 08) 6325 617 |
| Pilkkoset Oy / Tavoitetuotteet |
| Mikkolantie 1 A |
| 00640 09-873 6622 09- 877 56761 |
