Uutiset
Avustukset
Sponsorointibarometri 2005: Yritykset lisäävät sponsorointia | Sponsorointibarometri 2005: Yritykset lisäävät sponsorointia |
|
|
|
| Kirjoittanut Petetri Niskanen | |
| 30.03.2005 | |
Mainostajien Liiton Sponsorointibarometrin mukaan mainostajat aikovat ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001 lisätä sponsorointipanostuksiaan kuluvana vuonna. Lähivuosina suurin kiinnostus suuntautuu yhteistyön lisäämiseen yhteiskunnallisten, sosiaalisten sekä koulutuksen ja kasvatuksen kohteiden kanssa. Urheilun vankka suosio sponsorointikohteena säilyi viime vuonna. Mainostajien Liitto selvitti ensimmäistä kertaa tarkemmin sponsoroinnin tavoitteita yrityksissä. Tärkeimmät syyt sponsorointiin olivat yritystason maineenhallinta ja myynnin tukeminen.– Yritykset uskovat nyt yhteiskunnallisten kohteiden tukemisen vaikuttavan positiivisesti yrityskuvan parantamiseen, toteaa Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski. Jopa urheilun osalta tullaan lisäämään yksinomaan nuorisolle suunnattuja sponsorointipanostuksia Helmi-maaliskuussa 2005 tehdyn tutkimuksen mukaan Mainostajien Liiton jäsenyrityksistä noin 19 prosenttia aikoo lisätä tänä vuonna sponsorointiin käyttämäänsä rahamäärää ja runsaat 16 prosenttia aikoo vähentää sitä. Sponsorointiaan kasvattavat yritykset aikovat lisätä panostuksiaan keskimäärin 16 prosenttia. Urheilu yhä sponsorointikohteiden ykkönen vuonna 2004 Sponsorointibarometri selvitti kohteet, joita Mainostajien Liiton jäsenyritykset olivat sponsoroineet viime vuonna. Urheilua jossain muodossa ilmoitti sponsoroineensa 89 prosenttia vastaajista. Kulttuuria oli sponsoroinut 50 prosenttia vastaajista, kun vuotta aiemmin luku oli 53 prosenttia. Viidennes vastaajista oli tehnyt yhteistyötä taidelaitosten kanssa. Tieteen sponsorointi oli noussut 14 prosenttiin. Noin neljännes oli sponsoroinut sosiaalisia ja koulutuskohteita. Tutkimuksessa kysyttiin yksittäisen yrityksen sponsorointibudjetin prosentuaalista jakautumista pääkohteittain. Mainostajien Liiton keskimääräinen jäsenyritys kohdensi sponsorointikakustaan 62 prosenttia urheiluun, 15 prosenttia kulttuuriin ja 23 prosenttia muihin kohteisiin. Suhteet ovat pysyneet hyvin samanlaisina ne kolme vuotta, kun asiaa on tutkimuksessa selvitetty. Sponsorit kiinnostuneita yhteiskunnallisista kohteista Sponsorointibarometrin vastaajat pitivät kiinnostavimpina kohteina lähitulevaisuudessa yhteiskunnallisia ja koulutukseen liittyviä kohteita. Näiden saldoluvut olivat +36. Sosiaaliset kohteet nousivat kolmanneksi (saldo +28) Sponsorointia aiotaan leikata eniten urheilulta, erityisesti joukkueurheilulta (saldo -16). Vain nuorisoliikunnan saldo on positiivinen. Sponsoroinnilla haetaan vaikutusta yrityksen maineeseen ja myyntiin Mainostajien Liitto selvitti barometrissa ensimmäistä kertaa tarkemmin yritysten sponsorointitoimenpiteiden tavoitteita. Ykköseksi nousi yritystason maineenhallinta, jonka mainitsi 45 prosenttia vastaajista. Lähes samalle tasolle kohosi myös myynnin tukeminen (42%). Heti seuraavina olivat tuotteen tai palvelun tunnettuuden lisääminen (38%), niiden imagon kehittäminen (36%) ja sidosryhmien tavoittaminen (37%). Sisäinen markkinointi oli kahden tärkeimmän syyn joukossa seitsemällä prosentilla vastanneista. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 22.01.2006 ) |
| Mainostoimisto Em&Vee Oy |
| Syväojankatu 3 |
| 87700 020155 1850 08) 6325 617 |
| Lottex Oy |
| Juristinkatu 6 |
| 20780 (02) 5121100 (02) 4675770 |
| Scandinavian Fundraising |
| Ludviginkatu 3-5 B |
| 00130 050 5479187 09 231 70 701 |
