|
Palauttaako esitys luottamuksen hyväntekeväisyyskeräyksiin? |
|
|
|
|
Kirjoittanut Petteri Niskanen
|
|
23.08.2005 |
Nykyinen rahankeräyslainsäädäntö on 25 vuotta vanha. Hallituksen esitys
nykyaikaistaa säädökset tämän päivän tasolle. Samalla puututaan
eräisiin vanhan lain tulkinnanvaraisuuksiin. Ehkä keskeisin
lähtökohta rahankeräyslainsäädännön uudistamiselle oli kuitenkin
keräysten ympärille pesiytyneiden väärinkäytösten kitkeminen. Tähän
työhön esitys ei juurikaan anna uusia työkaluja.
Viranomaiset saavat oikeuden entistä tiukempaan seulaan uusia lupia
myönnettäessä sekä keinoja vireillä olevien keräysten
valvontaan. Viime aikoina ilmi tulleista väärinkäytöksistä tuskin
yksikään on liittynyt sellaiseen keräykseen jolle olisi haettu
asianmukainen lupa. Tässä suhteessa on syytä kysyä vaikeuttaako esitys
rehellisesti toimivien järjestöjen keräysmahdollisuuksia tarpeettomalla
lisäbyrokratialla. Hyvä esimerkki tästä on vaatimus, jonka mukaan luvan
saajien tulee ilmoittaa hallinnossaan tapahtuvista muutoksista
yhdistys- ja säätiörekisterin lisäksi myös rahankeräysluvan
myöntäjälle. Nykyinen tietotekniikka mahdollistaisi sen että
luparekisteriin päivitettäisiin yhdistysrekisteristä automaattisesti
vaikka kerran viikossa kaikki muuttuneet tiedot. Veikkaan että alle 10%
keräysluvan saajista muistaa tehdä edellä mainitut ilmoitukset
säntillisesti.
Väärinkäytösten torjumisen kannalta ehkä keskeisimmät uudistukset ovat
keräysten, kaupankäynnin ja jäsenhankinnan sekoittamista koskeva
kielto, sekä viranomaisten toimesta kerättävä julkinen rekisteri
myönnetyistä keräysluvista ja aikaisempien keräysten tuotoista ja
kuluista. Rekisteri antaa kansalaisille mahdollisuuden tarkistaa ennen
lahjoituspäätöstä keräyksen luvanvaraisuus sekä tehokkuus.
Itse olisin toivonut että samassa paketissa olisi annettu esitys
kuluttajasuojalainsäädännön muuttamisesta siten, että vedottaessa
kaupankäynnin yhteydessä yhtenä myyntiväittämänä hyväntekeväisyyteen,
tulisi samalla kertoa yksityiskohtaisesti kuinka suuri osa tuotteen
hinnasta luovutetaan hyväntekeväisyyteen. Tämän kaltainen muutos
tarjoaisi viranomaisille
mahdollisuuden puuttua uhkasakkojen kautta myös sellaisiin tapauksiin,
joissa rikoksen tunnusmerkit eivät vielä täyty.
Petteri Niskanen
Varainhankinta.net
|
|
Viimeksi päivitetty ( 23.08.2005 )
|