| Palauttaako esitys luottamuksen hyväntekeväisyyskeräyksiin? |
|
|
|
| Kirjoittanut Petteri Niskanen | |
| 23.08.2005 | |
Nykyinen rahankeräyslainsäädäntö on 25 vuotta vanha. Hallituksen esitys
nykyaikaistaa säädökset tämän päivän tasolle. Samalla puututaan
eräisiin vanhan lain tulkinnanvaraisuuksiin. Ehkä keskeisin
lähtökohta rahankeräyslainsäädännön uudistamiselle oli kuitenkin
keräysten ympärille pesiytyneiden väärinkäytösten kitkeminen. Tähän
työhön esitys ei juurikaan anna uusia työkaluja.Viranomaiset saavat oikeuden entistä tiukempaan seulaan uusia lupia myönnettäessä sekä keinoja vireillä olevien keräysten valvontaan. Viime aikoina ilmi tulleista väärinkäytöksistä tuskin yksikään on liittynyt sellaiseen keräykseen jolle olisi haettu asianmukainen lupa. Tässä suhteessa on syytä kysyä vaikeuttaako esitys rehellisesti toimivien järjestöjen keräysmahdollisuuksia tarpeettomalla lisäbyrokratialla. Hyvä esimerkki tästä on vaatimus, jonka mukaan luvan saajien tulee ilmoittaa hallinnossaan tapahtuvista muutoksista yhdistys- ja säätiörekisterin lisäksi myös rahankeräysluvan myöntäjälle. Nykyinen tietotekniikka mahdollistaisi sen että luparekisteriin päivitettäisiin yhdistysrekisteristä automaattisesti vaikka kerran viikossa kaikki muuttuneet tiedot. Veikkaan että alle 10% keräysluvan saajista muistaa tehdä edellä mainitut ilmoitukset säntillisesti. Väärinkäytösten torjumisen kannalta ehkä keskeisimmät uudistukset ovat keräysten, kaupankäynnin ja jäsenhankinnan sekoittamista koskeva kielto, sekä viranomaisten toimesta kerättävä julkinen rekisteri myönnetyistä keräysluvista ja aikaisempien keräysten tuotoista ja kuluista. Rekisteri antaa kansalaisille mahdollisuuden tarkistaa ennen lahjoituspäätöstä keräyksen luvanvaraisuus sekä tehokkuus. Itse olisin toivonut että samassa paketissa olisi annettu esitys kuluttajasuojalainsäädännön muuttamisesta siten, että vedottaessa kaupankäynnin yhteydessä yhtenä myyntiväittämänä hyväntekeväisyyteen, tulisi samalla kertoa yksityiskohtaisesti kuinka suuri osa tuotteen hinnasta luovutetaan hyväntekeväisyyteen. Tämän kaltainen muutos tarjoaisi viranomaisille mahdollisuuden puuttua uhkasakkojen kautta myös sellaisiin tapauksiin, joissa rikoksen tunnusmerkit eivät vielä täyty. Petteri Niskanen Varainhankinta.net |
|
| Viimeksi päivitetty ( 23.08.2005 ) |
| Profilux Trade Oy |
| Tuomaankatu 3 |
| 05830 (0400) 482 220 (019) 451 430 |
| Oy Kansallistukku Ab |
| Auringonsuomustie 41 |
| 20100 (0400) 522616 (02) 2589197 |
| Novia Finland Oy |
| Isokatu 56, 3-4. krs |
| 90100 (08) 5528800 (08) 5528822 |
