| Merkittävä Schjerfbeck-kokoelma lahjoituksena Valtion taidemuseolle |
|
|
|
| Kirjoittanut Petteri | |
| 10.11.2005 | |
|
Lahjoitukseen sisältyy lisäksi Yrjö ja Nanny Kauniston nimeä kantava nimikkorahasto, jonka peruspääoman arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa. Se kuuluu Suomen Kulttuurirahastoon ja on lajiaan ensimmäinen Suomessa. Rahastosta vuosittain myönnettävällä apurahalla Valtion taidemuseo voi kartuttaa lahjoituskokoelmaa edelleen. Hankinnoissa, joita ei ole sidottu kokoelman nykyiseen aikakauteen, on Nanny Kauniston toivomuksesta asetettava ensi sijalle lahjakkaiden naistaiteilijoiden teokset. Kyseessä on ensimmäinen Suomen Kulttuurirahaston rahasti kulttuurirahaston yli 700 nimikkorahaston joukossa, jonka tarkoituksena on tukea valtion toimintaa. Schjerfbeckin maalausten ja piirustusten lisäksi kokoelma sisältää useita Marcus Collinin ja Ester Heleniuksen teoksia. Lisäksi siihen kuuluu mm. Ilja Repinin, Martti Ranttilan, Alfred William Finchin, Juho Mäkelän ja Jussi Mäntysen töitä. Edustava valikoima lahjoituskokoelman teoksista on yleisön nähtävänä museon kolmannessa kerroksessa ensi loppiaiseen eli 6. tammikuuta saakka. Lahjoituksen muusta osasta on muodostettu Yrjö ja Nanny Kauniston nimeä kantava nimikkorahasto, jonka peruspääoman arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa. Se kuuluu Suomen Kulttuurirahastoon ja on lajiaan ensimmäinen Suomessa. Rahastosta vuosittain myönnettävällä apurahalla Valtion taidemuseo voi kartuttaa lahjoituskokoelmaa edelleen. Hankinnoissa, joita ei ole sidottu kokoelman nykyiseen aikakauteen, on Nanny Kauniston toivomuksesta asetettava ensi sijalle lahjakkaiden naistaiteilijoiden teokset. Apurahan jaosta ja varojen käytöstä päättää Suomen Kulttuurirahaston hallitus kuultuaan hoitokuntaa, jonka muodostavat Nanny Kauniston edustaja, Valtion taidemuseon ylijohtaja ja Kulttuurirahaston nimeämä hoitokunnan puheenjohtaja. Kaunistojen elämänmittainen haave täyttyi Ajatus taidekokoelman luovuttamisesta Ateneumin taidemuseossa säilytettäväksi sisältyi jo Yrjö ja Nanny Kauniston 1957 laatimaan keskinäiseen testamenttiin. Valtion kanssa kokoelman ja muun omaisuuden vastaanottamisesta neuvoteltiin ensimmäisen kerran 1983, jolloin opetusministeriö haki asialle valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan puollon. Vuonna 1998 voimaan tulleessa testamentissaan Kaunistot määräsivät omaisuutensa ensisijaisesti Suomen valtiolle ja sitä kautta Valtion taidemuseolle, joka oli perustettu 1990 Suomen taideakatemian säätiön jatkajaksi ja johon näin ollen myös Ateneumin taidemuseo liitettiin. Viime elokuussa tehdyssä perinnönjaossa Nanny Kaunisto ilmoitti luopuvansa ensisijaisesta omistusoikeudesta puolisonsa jäämistöön, joten kyseinen osuus oli mahdollista luovuttaa uudelle omistajalleen jo tässä vaiheessa. Kaunistot toivoivat pitkään, että heidän Kuusisaaren kodistaan tehtäisiin aikanaan Schjerfbeck-museo. Jäätyään leskeksi Nanny Kaunisto kuitenkin luopui ajatuksesta, koska jo vuonna 2001 tehdyt, alustavat selvitykset olivat osoittaneet, ettei arkkitehti Viljo Revellin suunnittelemaan, yli 30 vuotta vanhaan rakennukseen voisi perustaa museota ilman huomattavia korjaus- ja muutostöitä ja ylläpitokustannuksia. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 22.01.2006 ) |
| Kirjaudu sisään nähdäksesi omat tuotteesi |
| Lottex Oy |
| Juristinkatu 6 |
| 20780 (02) 5121100 (02) 4675770 |
| Valokuvaaja Eeva Sumiloff, Kanteleen Vanhameijeri Oy |
| Kanteleentie 98 |
| 07565 (019) 626366 (019) 626367 |
| GST Graafinen Studio |
| Kansankatu 47 A 4 krs |
| 90100 (08) 3121 540 (08) 3121 541 |
