Uutiset
Avustukset
Veteraanijärjestöt yhdistävät varainhankintaansa | Veteraanijärjestöt yhdistävät varainhankintaansa |
|
|
|
| Kirjoittanut Petetri Niskanen | |
| 20.01.2006 | |
|
Sotiemme veteraanit ovat yhdistämässä varainhankintaansa. Neljä veteraanijärjestöä eli Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Rintamanaisten Liitto ja Kaatuneitten Omaisten Liitto yhdistävät rahankeräyksen ja varainhankinnan selkeästi Sotiemme veteraanit keräys -nimen alle. Ensimmäinen yhteinen keräys käynnistyy jo ensi maaliskuussa. Sotainvalidien veljesliitto ei ole mukana yhteisessä rintamassa. Liitto järjesti viime syksynä viimeisen valtakunnallisen keräyksensä, mutta toimintaa on kuitenkin tarkoitus jatkaa paikallistasolla. Veteraanijärjestöt ja Sotainvalidien veljesliitto ovat sopineet, että veteraaneille kerätään keväällä, invalidit ovat asialla syksyllä. - Sotainvalidien Veljesliittoa toivotaan mukaan myöhemmin. Olemme viestittäneet, että ovet ovat auki myös siihen suuntaan, totesi Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä. Mtv3:n uutisille. Tavoitteena onkin koota tulevina vuosina koko sodissa taistellut joukko saman rahankeräyksen piiriin. Puolustusvoimilla keskeinen rooli veteraanikeräyksessä kun varusmiehet antavat keräysapua 1.3.-31.5. Apuna keräyksen toimeenpanossa ovat lisäksi mm. maanpuolustusyhteisöt, partiolaiset ja Halavatun Papat. Lisäksi yhteishankkeessa on tarkoitus kehittää myös muuta varainhankintaa. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 22.01.2006 ) |
| Kansiopalvelu Oy |
| Parrukatu 2 |
| 00580 (09) 2533 6700 (09) 2533 6733 |
| Kantolan KorttiTuote Oy |
| Birger Jaarlin katu 21 |
| 13100 (03) 653 3936 (03) 653 3942 |
| Kuvatoimisto Cartina / Kuvaus.fi |
| Ruusutarhantie 2 b 20 |
| 00300 (050) 5949725 |
