Uutiset
Fundraising
Nordea sponsoroimaan olympiaurheilua | Nordea sponsoroimaan olympiaurheilua |
|
|
|
| Kirjoittanut Petetri Niskanen | |
| 04.01.2006 | |
|
Nordeasta on tullut Suomen Olympiakomitean neljäs pääyhteistyökumppani. Pankki on allekirjoittanut vuoden vaihteessa sponsorointisopimuksen, joka arvo vuoteen 2008 päättyvällä nelivuotisjaksolla on noin miljoona euroa, Yhteistyössä Nordea painottaa nuorisotoimintaa. Tuki suuntautuu muiden muassa Olympiakomitean nuorten huippu-urheiluohjelmaan. Lisäksi Nordea osallistuu näkyvästi peruskoulujen ala-asteille suunnattuun olympiakasvatusohjelmaan. Pohjoismainen finanssikonserni Nordea on jo aiemmin ollut mukana ruotsalaisen olympiaurheilun tukijoukoissa. Suomessa Nordean panostus olympiaurheiluun vaikuttaa koko sponsoroinnin kokonaisuuteen. Pankin markkinointijohtaja Anne Lehmuskoski kertoi Kauppalehdelle, että pankki tulee pikku hiljaa luopumaan tenniksestä, golfista ja jalkapallosta. Urheilu ei kuitenkaan syö kulttuurin osuutta. Lahden MM-hiihtojen doping-skandaalin jälkeen Nordea päätti yhteistyönsä Hiihtoliiton kanssa. Nyt pankki on tehnyt uudet sopimukset alppihiihtokuuluisuuksien Kalle Palanderin ja Tanja Poutiaisen kanssa. Viideskin pääsponsori voi tullaSuomen Olympiakomitealla on tähän mennessä solminut sopimukset neljän pääsponsorin kanssa. Vanhoista yhteistyökumppaneista mukana ovat Soneran ja Veikkauksen kanssa. Uutena on tullut mukaan MTV3 sekä nyt Nordea. Olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen vihjasi Kauppalehdelle, että mahdollisesti viideskin kumppani voi ensi vuoden puolella liittyä joukkoon. - Onhan olympiarenkaitakin viisi kappaletta, hän muistuttaa. Pääsponsoreiden lisäksi tukea tulee kymmeneltä muultakin Suomessa toimivalta niin sanotulta palvelualan yritykseltä. Pottia kasvattaa näiden lisäksi Kansainvälisen Olympiakomitean yhdeltätoista yrityssponsorilta Suomeen tuleva tuki. Purontakanen kertoo, että olympiadin varainhankitatavoitteet on saatu täytettyä. Nyt on kasassa olympiadille 5,6 miljoonan euron sopimuskanta. Summa on yli tuplasti se mitä edellisen kauden 2001-04 potti 2,6 miljoonaa oli. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 22.01.2006 ) |
| Aaria Mausteet Oy |
| Pulttikuja 2 |
| 21110 (02) 430 6772 (02) 430 6778 |
| PerformanceSirkus |
| Karjalankatu 12, A-porras |
| 00520 (09) 773 17 64 |
| Tofta |
| Box 87 |
| 26122 (09) 272 29 44 (09) 272 2945 |
