|
Sisäasiainministeriö on julkistanut tilastotietoja vuosina 2002 ja 2003 toimeenpannuista rahankeräyksistä. Keräyslupia myönnettiin vuonna 2003 (2002) yhteensä 873 (912) kappaletta, joista 316 (329) oli poliisilaitosten myöntämiä lupia käytännössä kunnan alueella toimeenpantaville keräyksille. Lääninhallituksista eniten lupia myönsi Etelä-Suomen lääninhallitus 362 (379) kpl.
Keräysten kokonaistuotto oli 107 726 603 (82 566 451) euroa, joista poliisipiieien myöntämien lupien osuus oli 1 063 752 (1 182 506) euroa. Suurimmat summat 98 102 412 (72 728 844) euroa kerättiin Etelä-Suomen lääninhallituksen myöntämillä luvilla. Tämä selittyy sillä, että valtakunnallisten järjestöjen kotipaikka on yleensä Helsinki.
Suurin tuotto 17 077 704,86 euroa kertyi vuonna 2004 Suomen Kulttuurirahastolle. Toiseksi sijoittuu Suomen Punainen Risti 11 539 288,35 euron tuotolla. Kahdenkymmenen suurimman keräuksen joukossa suurimmat kulut 40 % oli Invalidiliiton keräyksellä. Kulttuurirahasto taasen ilmoitti rahankeräystilityksessä kuluikseen pyöreät 0 %. Ilmoitettujen kulujen vertailtavuuteen voinee suhtautua kriittisesti, sillä tuskin kulttuurirahastonkaan keräykset aivan ilmän kuluja pyörivät.
20 suurinta keräystä vuonna 2004:
(Luvat myönnetty 2003)
| |
Järjestö |
Kokonaistuotto
|
Kulu %
|
| 1. |
Suomen Kulttuurirahasto
|
17 077 704,86 €
|
0,00 % |
| 2. |
Suomen Punainen Risti
|
11 539 288,35 €
|
6,87 % |
| 3. |
PLAN Suomi säätiö
|
6 386 483,07 €
|
11,09 % |
| 4. |
Suomen UNICEF yhdistys ry
|
6 113 891,34 €
|
14,05 %
|
| 5. |
Patmos Lähetyssäätiö
|
3 970 312,53 €
|
7,96 %
|
| 6. |
Kirkkopalvelut ry
|
3 172 510,08 €
|
16,57 %
|
| 7. |
Kirkon Ulkomaanavun säätiö
|
3 002 689,62 €
|
8,10 %
|
| 8. |
Suomen Lähetysseura
|
2 779 329,36 € |
7,23 %
|
| 9. |
Sotainvalidien veljesliitto ry
|
2 700 241,91 €
|
13,97 %
|
| 10. |
Kansan Raamattuseuran säätiö
|
2 408 551,87 €
|
12,76 %
|
| 11. |
Medi-Heli ry
|
2 167 084,93 €
|
30,08 %
|
| 12. |
Invalidiliitto ry |
2 164 654,36 € |
40,36 %
|
| 13. |
Sanansaattajat ry
|
2 027 218,13 €
|
19,69 %
|
| 14. |
Pelastakaa Lapset ry
|
1 915 468,37 €
|
22,82 %
|
| 15. |
Näkövammaisten keskusliitto ry
|
1 658 225,31 €
|
32,57 %
|
| 16. |
Vaalikeräys *)
|
1 642 198,65 €
|
7,63 %
|
| 17. |
IRR/TV ry
|
1 562 892,10 €
|
2,62 %
|
| 18. |
Suomen Pelastusarmeijan säätiö |
1 318 383,37 € |
3,55 %
|
| 19. |
Evankelisluterilainen lähetysyhdistys Kylväjä ry
|
1 083 553,70 €
|
1,94 %
|
| 20. |
Syväriltä Kannakselle -elokuvien tuki ry
|
1 030 983,73 €
|
0,00 %
|
Lähde: Sisäasiainministeriön ase- ja arpajaishallintoyksikkö 2006
|