|
Sibelius-Akatemiaa tukeva säätiö Yhdysvaltoihin |
|
|
|
|
Kirjoittanut Petetri Niskanen
|
|
10.10.2006 |
|
Sibelius-Akatemian piirissä on jo useamman vuoden ajan kartoitettu mahdollisuuksia harjoittaa aktiivista varainhankintaa Yhdysvalloissa. Nyt Sibelius-Akatemian tukisäätiö on käynnistänyt hankkeen The Friends
of Sibelius Academy -säätiön perustamiseksi Yhdysvaltoihin. Säätiön
tarkoituksena on kerätä varoja Sibelius-Akatemian ja sen kumppaneiden
väliseen yhteistyöhön USA:ssa. Säätiön tuella tullaan toteuttamaan
nykyistä laajemmin opiskelija- ja opettajavaihtoa, yhteisiä tutkimus- ja
koulutusprojekteja yhdysvaltalaisten yliopistojen kanssa sekä
molemminpuolisia esiintyjävierailuja. Ensimmäisiä suuria hankkeita ovat
Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin vierailu Los Angelesissa Esa-Pekka Salosen johdolla ja sen yhteydessä järjestettävä kapellimestarikurssi lokakuussa 2007.
The
Friends of Sibelius Academy -säätiö perustetaan vuonna 2007 ja se hakee
ns. not-for-profit -statusta eli oikeutta ottaa vastaan lahjoituksia
verovapaasti myös yksityisilä henkilöiltä. Säätiön suojelijoiksi ovat
tähän mennessä lupautuneet kapellimestarit Sir Colin Davis, Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä sekä New York City Operan johtaja Paul Kellogg.
Hankkeen
avustajina Yhdysvalloissa ovat olleet Sibelius-Akatemian sikäläiset
yhteistyökumppanit, mm. Sibelius Society ja Finlandia Foundation.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 13.10.2006 )
|