|
World Vision tavoittelee 3000 uutta kummia |
|
|
|
|
Kirjoittanut Petetri Niskanen
|
|
07.10.2006 |
|
Kummilapsijärjestö Suomen World Vision käynnistää lokakuun alussa
haastekampanjan kolmen tuhannen uuden kummin saamiseksi kehitysmaiden
lapsille. Kampanja, joka on Suomen World Visionin 23-vuotisen historian
mittavin, näkyy mm. katukuvassa, tv:ssä, radiossa, netissä sekä sanoma-
ja aikakauslehdissä.
Haastekampanjan keskeisenä hahmona on
Juha Miedon kummilapsi, 7-vuotias kenialaistyttö Sharon. Suomen World
Visionin kummihanke Sharonin kylässä Meibekin laaksossa käynnistyi
vuonna 2004. Hankkeen yhtenä päätavoitteena on järjestää vedensaanti
koko kummikylään. Vasta vedensaannin myötä alueella jo olevat koulut ja
terveysasemat voivat kunnolla toimia ja lasten aika vapautuu
vedenhausta koulunkäyntiin.
Kampanjan tavoitteena on esimerkin
avulla osoittaa, että jo yhden kummin apu saa aikaan pysyvän muutoksen
kehitysmaan lapsen elämässä ja hänen yhteisössään. ”Pyrkimyksenä on
rohkaista kummeiksi erityisesti tavallisia suomalaisia, joilla on tahto
tehdä hyvää, mutta jotka eivät vielä ole löytäneet omaa tapaansa
auttaa”, kertoo markkinointipäällikkö Ilkka Koivisto Suomen World
Visionista.
Kehitysmaan lapsen kummius on auttamistapa, joka
niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on viime vuosina kasvattanut
voimakkaasti suosiotaan. ”Jos joku on skeptinen kehitysapua kohtaan,
hän ei ole todennäköisesti koskaan ollut kummina”, toteaa Ilkka
Koivisto. ”Kummius on konseptina ainutlaatuinen, sillä se antaa
mahdollisuuden tukea kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja
heidän yhteisöjään niin, että kummi saa samalla suoran palautteen avun
merkityksestä yhden nimetyn lapsen elämässä.”
Suuri osa
haastekampanjan medioista ja muista yhteistyökumppaneista on mukana
talkoohengellä. Päämainoskampanjan luovan suunnittelun on Suomen World
Visionille lahjoittanut Mainostoimisto Skandaali.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 13.10.2006 )
|