| Ylen Hyvä jälleen lokakuussa |
|
|
|
| Kirjoittanut Petteri | |
| 28.10.2006 | |
|
Keräysohjelman ajan ovat käynnissä jälleen kaikkien aikojen
suurimmat tv-arpajaiset, joissa on jaossa huikeita palkintoja:
Peugeot-avoautoja, Harley Davidson-moottoripyöriä, Sonyn
viihdekeskuksia ja tuhansien eurojen arvoisia sisustuslahjakortteja.
Kehitysmaiden lasta voi auttaa myös soittamalla lahjoituspuhelimiin,
antamalla tekstiviestilahjoituksen, lahjoittamalla rahaa keräystileille
tai antamalla roponsa keräyslippaaseen eri puolilla Suomea
järjestettävissä keräystapahtumissa.
Hittejä ja huikeita palkintoja YLE on mukana auttamassa laajalla rintamalla Ylen Hyvään osallistuvat useat YLEn tv- ja radiokanavat lähettämällä kampanjan teemaan liittyviä ohjelmia. YLE TV2:n suoran keräysillan lisäksi YLE TV1:n Kirppis on ollut mukana läpi vuoden keräämässä varoja myymällä julkkisten lahjoittamia esineitä ja YleX:n toimittaja raportoinut kapuajien matkasta useissa lähetyksissään. YLE Radio Suomessa Suuri haloo kerää varoja Ylen Hyvälle koko lokakuun ajan ja Terttu Lensu toimittaa inserttisarjan Ugandasta, YLE Radio Vega puolestaan tarjoaa useita teemaan liittyviä ohjelmia keräysviikon aikana. Perinteiseen tapaan sekä YLE Radio Suomen maakuntaradiot että YLE Radio Vega lähettävät jälleen myös omat, suorat keräysohjelmansa ja kisaavat siitä, kuka saa illan aikana kasaan suurimman potin. YLEn ja yhdeksän avustusjärjestön yhteinen, nyt jo viidettä kertaa järjestettävä Ylen Hyvä-kampanja on tähän mennessä kerännyt kehitysmaiden lapsille jo yli viisi miljoonaa euroa. Avustusvarat kanavoidaan UNICEFin ja Kirkon Ulkomaanavun kautta Eritreaan, Pelastakaa Lasten ja Suomen Lähetysseuran kautta Etiopiaan, Fida Internationalin kautta Keniaan, Plan Suomi Säätiön ja Kansainvälisen Solidaarisuussäätiön kautta Ugandaan, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen kautta Pakistaniin ja Intiaan ja Punaisen Ristin kautta Ruandaan ja Nepaliin. Ylen Hyvä-kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen. |
| Kirjaudu sisään nähdäksesi omat tuotteesi |
| Tofta |
| Box 87 |
| 26122 (09) 272 29 44 (09) 272 2945 |
| X-MARKCENTER OY |
| Pihlajatie 12-14 |
| 00270 (09) 857 3843 (09) 857 3845 |
| Oy Kansallistukku Ab |
| Auringonsuomustie 41 |
| 20100 (0400) 522616 (02) 2589197 |
