| Suurlahjoitus Oopperalle |
|
|
|
| Kirjoittanut Petteri | |
| 09.11.2006 | |
|
Talousvaikeuksien parissa kamppaileva kansallisooppera on saanut tuntemattomana pysyttelevältä yksityishenkilöltä 550 000 euron suurlahjoituksen. Pääjohtaja Erkki Korhonen vahvisti taannoin Helsingin Sanomille, että kyseessä on ainakin oopperan lähihistorian suurin lahjoitus. Lehden haastattelema Korhonen toivoo, että tulevaisuudessa varakkaat yksityishenkilöt uskaltaisivat myös Suomessa lahjoittaa rahaa julkisesti Kulttuurille. - ”Meillä tämä tapa tuhottiin 1960- ja 1970- lukujen rikkaita halveksivassa ilmapiirissä.” Edellinen merkittävä suurlahjoitus suomalaiselle kulttuurielämälle oli Yrjö ja Nanny Kauniston Ateneumille vuosi sitten tekemä liki 12 miljoonan euron arvoinen lahjoitus . Kansallisooppera pyrkii tasapainottamaan taloutta etsimällä uusia yrityssponsoreita. Tässä tarkoituksessa ooppera on tehnyt sopimuksen aikaisemmin Hewlett-Packardin markkinoinnin johdossa työskennelleen Kristian Järnefeltin kanssa yritysyhteistyöohjelman rakentamisesta. Tavoitteena on löytää vähintään 10 uutta yrityskumppania. Tällä hetkellä kansallisoopperan 54 miljoonan euron vuosibudjetista vain puoli miljoonaa katetaan sponsorituella. Yhteistyökumppaneita ovat Sampo, Varma, If, Fazer Amica ja Senaattikiinteistöt. Etupäässä veikkausvoittovaroista tulevan valtionavustuksen osuus on noin 80 prosenttia menoista. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 09.11.2006 ) |
| Kirjaudu sisään nähdäksesi omat tuotteesi |
| Mars Fundraising Masterfoods Oy |
| Työpajakatu 5 |
| 00530 0800-94550 |
| Mainostoimisto PlusProjectori Oy |
| Risupadontie 4 F |
| 00640 (09) 7206 480 (09) 7240 240 |
| MicroMedia Oy |
| PL 164 (Mekaanikonkatu 15) |
| 00811 toll-free 0800-0-5055 (09) 759 8234 |
