Uutiset
Avustukset
EVA kannustaa laajentamaan yritysten verovähennysoikeutta | EVA kannustaa laajentamaan yritysten verovähennysoikeutta |
|
|
|
| Kirjoittanut Petteri | |
| 21.11.2006 | |
|
Yksityisten lahjoitusten kannustamista lahjoitusvähennyksellä perustellaan sillä, ettei julkinen raha moninaisten ja yhä suurempien tarpeiden paineissa riitä täyttämään niitä kaikkia. Täydentämällä julkista rahoitusta kasvavat yksityiset lahjoitukset lisäisivät tieteen, taiteen ja kulttuurin käytössä olevia voimavaroja ja parantaisivat yhteiskunnan ja kulttuurielämän eri aloilla toimivien yleishyödyllisten yhteisöjen rahoituksen joustavuutta. Raportissa korostetaan myös, ettei moniarvoisessa yhteiskunnassa ole suotavaa, että kaikki tuki kanavoitaisiin julkisyhteisöjen budjettien kautta ja jaettaisiin pelkästään poliittisen järjestelmän välityksellä. Pluralismia ja moniarvoisuutta edistää kirjoittajien mielestä yleensä parhaiten monesta eri lähteestä tuleva rahoitus. Aloitteita lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamisesta on viime aikoina tehty usealta eri suunnalta.
Toisin kuin Suomessa, useimmissa Länsi-Euroopan maissa lainsäädäntö suosii lahjoittamista. Yksityishenkilöiden lahjoitusten verovähennysoikeus puuttuu Suomen lisäksi vain Ruotsista ja Espanjasta. Yhteisöjen lahjoituksien verovähennysoikeutta on rajoitettu Suomea tiukemmin vain Ruotsissa. Tällä hetkellä yritykset saavat vähentää ilman ylärajaa lahjoitukset suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään tarkoitukseen. Lahjoituksia tiedettä ja taidetta edistävään tarkoitukseen yhteisöt saavat vähentää enintään 25 000 eu-roa saajaa kohti. L ahjoitusten vastaanottajina voivat olla Suomen valtio, suomalainen yliopisto tai korkeakoulu tai verohallituksen nimeämä suomalainen yhdistys, laitos tai säätiö.Raportissa pidetään todennäköisenä, että lahjoitusvähennyksen alhainen saajakohtainen yläraja vähentää yhteisöjen tekemien lahjoitusten kokonaismäärää. Iso-Britanniassa, jossa yhteisöjen lahjoitusten enimmäismäärää ei ole saajakohtaisesti rajoitettu, suurimmat yritykset ovat lahjoittaneet yleishyödyllisiin tarkoituksiin vuosittain noin 0,5 – 0,6 prosenttia voitostaan ennen veroja. Suomessa vastaava osuus mahdollistaisi esimerkiksi noin 50 pysyvän lahjoitusprofessuurin perustamisen.Yritykset voivat vähentää sponsorointikulunsa markkinointimenoina, samoin niiden liiketoimintaan välittömästi kytkeytyvät tutkimus- ja kehityskulut. Sen sijaan yritysten tukea perustutkimukselle, jolla luodaan perustaa seuraavien tuote- ja palvelusukupolvien kehittämiselle, ei yleensä hyväksytä vähennyskelpoiseksi kuluksi, raportissa muistutetaan.
|
|
| Viimeksi päivitetty ( 22.11.2006 ) |
| Kirjaudu sisään nähdäksesi omat tuotteesi |
| Pilkkoset Oy / Tavoitetuotteet |
| Mikkolantie 1 A |
| 00640 09-873 6622 09- 877 56761 |
| Oy Kansallistukku Ab |
| Auringonsuomustie 41 |
| 20100 (0400) 522616 (02) 2589197 |
| Mars Fundraising Masterfoods Oy |
| Työpajakatu 5 |
| 00530 0800-94550 |
