Uutiset
Avustukset
ADHD-gaala kaatui | ADHD-gaala kaatui |
|
|
|
| Kirjoittanut Petetri Niskanen | |
| 09.03.2007 | |
|
Pääkaupungin sanomalehdissä näkyvästi markkinoitu ADHD-gaala peruuntui viime metreillä. Nimekkäästä esiintyjäkaartista huolimatta Helsingin jäähalliin kaavailtuun gaalaan oli viikkoa ennen tilaisuutta myyty vain runsaat 70 lippua. Konsertissa olisi esiintynyt eturivin artisteja kuten Hanna Pakarinen, Paula Koivuniemi ja Kari Tapio. Osa tuotosta oli järjestäjien mukaan tarkoitus kanavoida äskettäin perustetun ADHD-väestön tukiyhdistys ry:n kautta oireyhtymästä kärsivien hyväksi. Kyse ei kuitenkaan ollut varsinaisesta hyväntekeväisyyskonsertista, vaan tilaisuuden järjestäjän Xson Xtreme Oy:n liiketoiminnasta. Esimerkiksi artisteille oli tarkoitus maksaa normaalit keikkapalkkiot.
Tilaisuuden promoottorin ja Xson Xtreem Oy:n omistajan Kim Hertingin mukaan tilaisuus peruuntui hänen kokemattomuutensa seurauksena.
MTV3 Uutiset käsitteli tapahtumaa peruuttamispäätöstä edeltävänä päivänä hyvin kriittisessä jutussaan. Siinä ADHD-liitto ry:n toiminnanjohtaja Virpi Durfa kritisoi tilaisuuden järjestäjiä voimakkaasti: ADHD-gaala kaatui järjestäjien kokemattomuuteen. Siitä tuskin on epäselvyyttä. Avoimeksi jää kysymys siitä oliko konsertilla tarkoitus aidosti tukea ADHD-oireyhtymästä kärsiviä, ADHD-liiton edustajan suhtautuminen kuvastaa aidon huolen lisäksi myös erityisesti sosiaali- ja terveyjärjestöille tyypillistä mustasukkaista suhtautumista samalle tontille tulevia uusia toimijoita kohtaan.
|
|
| Viimeksi päivitetty ( 10.03.2007 ) |
| Login to view your licenses |
| Novia Finland Oy |
| Isokatu 56, 3-4. krs |
| 90100 (08) 5528800 (08) 5528822 |
| S.Kankaanpää Oy / Koulukauppa |
| Voimatie 5b |
| 90630 (08) 5307300 (08) 5308579 |
| Aaria Mausteet Oy |
| Pulttikuja 2 |
| 21110 (02) 430 6772 (02) 430 6778 |
