LAHJOITUSTIETO.FI - tietokanta

Jaa

LAHJOITUSTIETO.fi - tietokanta rahankeräysluvista sekä keräysten toimeenpanijoista.

LAHJOITUSTIETO.fi pyrkii olemaan pienimuotoinen reittauspalvelu, joka kerää yhteen paikkaan perustiedot yleishyödyllisistä yhteisöistä jotka keräävät kansalaisilta lahjoitusvaroja sekä toimivat julkisten avustusten turvin. Palvelu ei kuitenkaan luokittele tai arvioi yhteisöjä, vaan pyrkii ainakin alkuvaiheessa ainoastaan keräämään yhteen paikkaan yhteisöjä koskevan julkisen tiedon.

Rahankeräysluvat

Palveluun on ensimmäisessä vaiheessa kerätty tiedot valtakunnallisista sekä alueellisista rahankeräysluvista. Näiden lupien myöntämisestä sekä valvonnasta vastaa nykyisin poliisihallitus. Tiedot on kerätty nykyisen rahankeräyslainsäädännön voimaanastumisesta, eli 1.7.2006 alkaen. Osa siirtymävaiheen luvista on lääninhallitusten myöntämiä. Toistaiseksi tiedot joudutaan päivittämään manuaalisesti poliisihallituksen alaisen arpajais- ja rahankeräysvalvonnan toimittamasta informaatiosta.

Paikalliset poliisilaitokset myöntävät luvat paikallisiin yhden poliisilaitoksen alueella toimeenpantaviin keräyksiin. Näitä tietoja ei toistaiseksi ole otettu mukaan.

Tietokannasta löytyvät tällä hetkellä:

- 1.7.2006 jälkeen myönnetyt rahankeräysluvat; keräysalue sekä voimassaoloaika
- tilitystiedot päättyneistä keräyksistä
- keräysten kokonaistuotto, kulut, kuluprosentti sekä maksetut palkkiot ja nettotuotto

Tietoja on myöhemmin tarkoitus täydentää:

- tuottojen käyttötarkoituksella
- keräystavoilla

Rahankeräyslakiin (255/2006) vuonna 2010 lisätyn 5 §:n 4 momentin mukaan rahankeräyslupaa ei tarvita  yleisissä vaaleissa ehdokkaana olevan tukemiseksi yksinomaan toimivan yhdistyksen eikä puoluelain (10/1969) 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun puolueyhdistyksen kampanja-aikana järjestämään rahankeräykseen vaalikampanjan kulujen kattamiseksi. Kampanja-ajaksi luetaan ajanjakso, joka alkaa kuusi kuukautta ennen vaalipäivää ja päättyy kaksi viikkoa vaalipäivän jälkeen. Näitä keräyksiä koskevia tilitystietoja ei myöskään ole liitetty tähän tietokantaan, vaan ne löytyvät vaalirahoitusta valvovan Valtiontalouden tarkastusviraston yhteydessä toimivan puolue- ja vaalirahoitusvalvonnan sivuilta.

Yleishyödyllisiä yhteisöjä koskevat tiedot

Tietokantaan kerätään perustiedot lupia saaneista yleishyödyllisistä yhteisöistä. Nämä tiedot perustuvat yhteisöjen itsensä ilmoittamiin tietoihin, sekä julkisista rekistereistä (yhdistysrekisteri, säätiörekisteri, kaupparekisteri) haettaviin tietoihin. Tietojen luovuttaminen on vapaaehtoista, mutta palvelee mahdollisten lahjoittajien tarpeita.

- yhteystiedot
- yhteisön toiminnan esittely
- yhteisön talouden rakenne ja asema
- yhteisön johtohenkilöt (toiminnanjohtaja, pääsihteeri tms. varainhankinnan vastuuhenkilö, hallituksen jäsenet)
- yhteisön tilintarkastajat
- liitetiedostoina parin edellisen vuoden toimintakertomukset, tilinpäätökset sekä säännöt

Julkiset avustukset

Lähiaikoina tietokantaa täydennetään julkisista varoista myönnettyjä avustuksia koskevilla tiedoilla ainakin seuraavien tietojen osalta;

- RAY:n tuotosta myönnetyt avustukset
- Opetusministeriön veikkausvoittovaroista kulttuurin, liikunnan, nuorisotyön sekä tieteen hyväksi myöntämät avustukset
- Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyömäärärahoista myönnetyt avustukset
- Eräät valtion tulo- ja menoarvioon suoraan sisältyvät avustukset

Verohuojennuspäätökset

- Lista yleishyödyllisistä yhteisöistä, joille annetut lahjoitukset ovat yrityksille verovähennyskelpoisia. Tiedot perustuvat verohallinnosta saataviin tietoihin.

Kumppanuudet

- Kumppanuudet yritysten (sponsorisopimukset) sekä muiden yhteisöjen kanssa. Tiedot perustuvat yhteisön itsensä ja yritysten ilmoittamiin tietoihin, sekä palvelun ylläpitäjän toimituksellisena aineistona keräämiin tietoihin.

Uutislinkit

- Toimituksellisena aineistona kerätyt uutislinkit yhteisöä koskevista uutisista.

Kirjaudu sivuille