101 Vinkkiä pienten yhdistysten varainhankintaan

101 Vinkkiä Varainhankintaan on koottu 2000-luvun alussa Kristian Miettisen toimesta pienten yhdistysten apuvälineeksi. Se on tarkoitettu sinun käyttöösi, joka olet yhdistystoiminnassa ideoimassa varainhankintaa tai jonka tehtävänä on varojen hankkiminen oman tai muun yleishyödyllisen yhdistyksen käyttöön.

101 Vinkkiä on nimensä mukaisesti ideapankki mielikuvitustasi siivittämään. Tämä on esimerkkikokoelma omien, sinun yhdistyksesi käyttöön soveltuvien ideoittesi kirvoittamiseksi. 101 Vinkkiä ei ole varainhankinnan oppikirja. Siihen tarkoitukseen löytyy Varainhankinta.net:stä oma osionsa.

101 vinkkiä, jotka tähän on koottu, ovat eri tasoisia ja peräisin monista lähteistä. Monet niistä on koettu toimiviksi varainahankinnassa. Samaan aihepiiriin liittyvä idea saattaa esiintyä idealuettelossa parissakin kohdassa. Tarkoitus on asian esittäminen eri näkökulmista oman sovelluksesi innoittamiseksi. Kiitämme niitä henkilöitä ja yhdistyksiä, jotka ovat auliisti, hyviä ideoita kätkemättä antaneet ne julkaistaviksi yhteistä hyvää tarkoittaen.

Toivotamme tervetulleiksi kommmentit 101 Vinkistä ja varsinkin vihjeet uusista varainhankintaideoista. Tällä tavoin teet hyvin todennäkäisesti osaltasi hyvän työn ainakin muutamalle maamme yli 140.000 yhdistyksen varainhankinnan parissa puurtavalle

Muutama huomiotava seikka varainhankintaan ryhdyttäessä:

1. Luvat ja laillisuus

Mahdolliset tarvittavat luvat ja kaavailtujen toimien laillisuus on syytä tarkoin selvittää etukäteen ikävien jälkiporujen välttämiseksi. Tarpeen mukaan kannatta ottaa yhteys poliisin tai veroviranomaisiin sekä mahdolliseen tuttuun juristiin.

2. Aikataulu

Kun tapahtuman tai kampanjan aloituspäivä on ehdotettu, laske aikaa takaperin nähdäksesi, onko tarpeeksi pelivaraa omistettu myös mahdollisille takaiskuille. On hyvä tehdä muistiinpanot aikataulutuksesta tulevia toimia varten.

3. Budjetointi

Idea saattaa olla suurenmoinen mutta onko aika oikea sen toteuttamiseen ja vaiva odotettua tulosta suurempi? Laadi kulubudjetti riittävällä realismilla arvioituihin tuloihin nähden ennenkuin työhön ryhdytään.

4. Ostaminen ja siihen liittyvät sopimukset

Varainhankintaa varten yhdistys joutuu tekemään investointeja sekä mahdollisesti ostamaan palveluita, kuten vuokrata myyntitilaa, ostaa painotuotteita tai pinssejä, sopia ilmoitushankinnasta ammattilaisen kanssa. Sopimusten ja tilausten tekemisessä on syytä aina olla tarkka. Ennen allekirjoittamista tai muun muotoista, mieluiten kirjallista tilaamista on syytä punnita, onko kaikki asiaan vaikuttavat tekijät huomioitu, onko vertailukelpoisia tarjouksia otettu riittävästi, onko verotus huomioitu. Tarpeen vaatiessa on sopimus syytä tarkastuttaa asiantuntijalla. Varsinkaan ensikertalainen ei aina ole tarpeeksi tarkka: caveat emptor (ostaja varokoon), sanoo roomalainen.

5. Verkostoidu!

Puhu ideasta niin monen ihmisen kanssa kuin mahdollista ennen toimeen ryhtymistä. Sivullinenkin voi tehdä arvokkaan huomion, jota sisäpiiri ei kenties hoksaa. Liity yhteen muiden samanmielisten ihmisten tai yhdistysten kanssa, jos omat voimat eivät tunnu riittävän.

6. Yksinkertaista!

Yksinkertaiset ideat ovat usein tehokkaimpia. Rohkea kampanja ja selkeine sanomineen on todennäköisesti tuottoisampi kuin monimutkaiset rakennelmat eri tapahtumakokonaisuuksineen. Pue projekti tuoreeseen asuun, tuo viestisi esiin kiinnostavasta kulmasta.

7. Sano selvästi!

älä ikinä otaksu että ihmiset tietävät, mistä puhut.

8. Personoi!

Vastaanottajan on helpompi suhtautua viestiisi, kun siinä kerrotaan mitä tai miten jotkut ihmiset siitä hyötyvät.

9. Julkista!

Ihmiset seuraavat paljolti toisten esimerkkiä. Kannattaa julkistaa onnistuneen varainhankintatempauksen tulos, sillä voi olla hyvä vaikutus pikäksi aikaa. Älä piilota kynttilää vakan alle - vetoomukseesi vastaaminen voi tulla vaikka muotiasiaksi.

10. Onnistuminen

Onnistuneen tapahtuman voi toistaa joka vuosi. Kaavaa voi jalostaa ja sen uusiminen liittää siihen uusia osioita, kuitenkin ylilyöntejä varoen.

Kirjaudu sivuille