Sinikka Mönkäre RAY:n toimitusjohtajaksi
- Tietoja
- Julkaistu 09.11.2005
- Kirjoittanut Admin User
- Osumia: 1129
Raha-automaattiyhdistyksen hallitus nimitti 9.11.2005 RAY:n uudeksi toimitusjohtajaksi kansanedustaja Sinikka Mönkäreen. Mönkäre siirtyy RAY:hyn ensi helmikuun alussa ja ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan 1.4.2006. Nykyinen toimitusjohtaja Markku Ruohonen jää tuolloin eläkkeelle täytettyään 60 vuotta. Mönkäreen nimitys on määräaikainen ja päättyy 31.3.2012.
Sinikka Mönkäre on SDP:n kansanedustaja Kymen vaalipiiristä. Hän toimi vuosina 1995 – 2005 ministerin tehtävissä mm. sosiaali- ja terveysministeriössä ja kauppa- ja teollisuusministeriössä. Mönkäre on koulutukseltaan lääketieteen ja kirurgian tohtori.
Raha-automaattiyhdistys RAY on merkittävä kolmannen sektorin toiminnan rahoittaja, jonka tuesta nauttivat erityisesti sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöt. RAY:n hallitus arvioi äskettäin voivansa jakaa ensi vuonna 2006 avustuksia yhteensä 292,5 miljoonaa euroa.
Varainhankinnan palveluhakemistosta
Tuoreimmat uutiset
- Naisten Pankki vuoden 2012 varainhankkijaksi
- Vuoden varainhankintateko: Kauneimmat Joululaulut
- Yhteisörahoituspalvelu Mesenaatti.me
- VaLa Awards 2012
- Työryhmä uudistaisi rahankeräyslakia
- Helppo työkalu tekstiviestilahjoituksiin
- Onnenpelillä arpajaiset televisioon
- Plan tykkää pilotoida
- Keräykset jäivät pankkiautomaatteihin
- Järjestöt: Rahankeräyslupien hankkimisessa on vakavia ongelmia
Aiheeseen liittyvät
- Keskustelu rahankeräysluvista jatkui
- Keräysluvat keskuttelivat helmikuussa
- Yhteisvastuukeräys käynnistyi - Arkienkelit torjumaan nuorten yksinäisyyttä
- VaLa Awards 2011
- Syöpäkeräys Facebookissa tuotti runsaat 16 000 euroa
- Ulkomaiset arpajaiset eivät ole mikään uusi uhka
- Keräyskulujen vertailu Suomessa ja Englannissa
- Varainhankinta verkossa
- Rahankeräyslainsäädännön uudistus etenee
- RAY:n avustukset rakennushankkeisiin haettavana
- RAY:n tämän vuoden avustuksia 305 miljoonaa euroa
- Rahankeräyslain soveltamisesta
- Suurimmat keräykset 2005
- Rahankeräykset 2002 - 2004
- Uusi rahankeräyslaki voimaan 1.7.2006
- Vaalikeräys uudisti ilmeensä
- Ministeriö uskoo hämäräperäisen rahankeruun lisääntyneen
- Suomalaiset liiottelevat auttamisintoaan Aasia-keräyksissä
- Ota kantaa rahankeräyslainsäädännön uudistamiseen
- Esitys uudeksi rahankeräyslaiksi lausuntokierrokselle
- Palauttaako esitys luottamuksen hyväntekeväisyyskeräyksiin?
- Mikä muuttuu?
- Esitys uudeksi rahankeräyslainsäädännöksi
- Arpajaisten ja rahankeräysten valvonta pois sisäasiainministeriöstä
RSS-syöte
- Vapaaehtoisverkosto Naisten Pankki valittiin Vuoden 2012 varainhankkijaksi, kun…
- Vastuullinen Lahjoittaminen ry (VaLa) jakoi 5.9.2012 suomalaiselle varainhankinnalle…
- Tänään julkistettu Mesenaatti.me on Suomen ensimmäinen yhteisörahoituspalvelu. Esikuvana…
- Vastuullinen Lahjoittaminen ry - VaLa hakee tänä vuonna…
- Sisäasiainministeriön viime vuoden lopulla rahankeräyslainsäädännön uudistustarpeita arvioimaan asettama…
- Helsinkiläinen Movila Oy on julkistanut helppokäyttöisen työkalun tekstiviestilahjoituksiin.…
- Arpajaistoimisto Randomex lanseerasi maaliskuun alussa yhteistyössä MTV3 kanavan…
- Plan Suomi Säätiö oli mielellään mukana, kun Otto…
- Kirkon Ulkomaanapu sai neljäntenä järjestönä keräyksensä Otto -automaatteihin.…

