Pentti Arajärvi selvittämään kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä

Oikeusministeriö on kutsunut tohtori Pentti Arajärven tekemään ehdotuksen hallituksen periaatepäätökseksi kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämisestä. Selvitysmies Arajärven keskeinen tehtävä on määritellä yleishyödyllisen toiminnan tunnuspiirteet ja asema.Järjestöjen asemaa selkeyttävän periaatepäätöksen tekeminen oli yksi kesäkuussa 2006 mietintönsä jättäneen Markku Ruohosen Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset -työryhmän ehdotuksista.

Tohtori Arajärven selvitys on osa kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa ja sen tavoitetta, jonka mukaan kansalaisyhteiskunnan oikeudellisten ja hallinnollisten toimintaedellytysten tulee olla kansalaistoiminnan kannalta suotuisia ja ajanmukaisia. Selvitysmiehen tulee luovuttaa raporttinsa vuoden 2006 loppuun mennessä oikeusministeri Leena Luhtaselle.

Valtionvarainministeri Eero Heinäluoma kiitteli Palloliiton liittokokouksessa lauantaina oikeusministeriön päätöstä. "Urheiluseurat ja harrastusyhdistykset tekevät merkittävää työtä suomalaisessa yhteiskunnassa. Vapaaehtoinen ja oma-aloitteinen kansalaistoiminta tarvitsee kannustavan ja vakaan toimintaympäristön. Talkoita, myyjäisiä ja muita tempauksia on voitava jatkossakin järjestää hyvän asian puolesta", totesi Heinäluoma puheessaan.

Sibelius-Akatemiaa tukeva säätiö Yhdysvaltoihin

Sibelius-Akatemian piirissä on jo useamman vuoden ajan kartoitettu mahdollisuuksia harjoittaa aktiivista varainhankintaa Yhdysvalloissa. Nyt Sibelius-Akatemian tukisäätiö on käynnistänyt hankkeen The Friends of Sibelius Academy -säätiön perustamiseksi Yhdysvaltoihin. Säätiön tarkoituksena on kerätä varoja Sibelius-Akatemian ja sen kumppaneiden väliseen yhteistyöhön USA:ssa. Säätiön tuella tullaan toteuttamaan nykyistä laajemmin opiskelija- ja opettajavaihtoa, yhteisiä tutkimus- ja koulutusprojekteja yhdysvaltalaisten yliopistojen kanssa sekä molemminpuolisia esiintyjävierailuja. Ensimmäisiä suuria hankkeita ovat Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin vierailu Los Angelesissa Esa-Pekka Salosen johdolla ja sen yhteydessä järjestettävä kapellimestarikurssi lokakuussa 2007. 

The Friends of Sibelius Academy -säätiö perustetaan vuonna 2007 ja se hakee ns. not-for-profit -statusta eli oikeutta ottaa vastaan lahjoituksia verovapaasti myös yksityisilä henkilöiltä. Säätiön suojelijoiksi ovat tähän mennessä lupautuneet kapellimestarit Sir Colin Davis, Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä sekä New York City Operan johtaja Paul Kellogg.

Hankkeen avustajina  Yhdysvalloissa ovat olleet Sibelius-Akatemian sikäläiset  yhteistyökumppanit, mm. Sibelius Society ja Finlandia Foundation. 

 

Maailman toiseksi rikkain mies lahjoitti omaisuutensa

Warren Buffett on arvioitu maailman toiseksi rikkaimmaksi mieheksi. Hänen omaisuutensa arvo ylittää 42 miljardia dollaria. Tästä summasta Buffett on nyt luvannut lahjoittaa 37 miljardia Bill Gatesin ja tämän vaimon Melindan hyväntekeväisyysrahastolle. Warren Buffetin arvioitiin aikaisemmin jättävän omaisuutensa yhdessä vaimonsa kanssa perustamalleen omalle hyväntekeväisyysrahastolle.. Buffet selitti kuitenkin Gatesin hyväntekeväisyystoiminnan tehneen häneen erittäin suuren vaikutuksen.

- Mikä voi olla loogisempaa missä tahansa, minkä haluat tehdä, kuin itseäsi paremmin asiassa varustautuneen henkilön etsiminen, Buffet pohti Fortune-lehdessä.

Kyseessä on USA:n historian suurin yrityslahjoitus. Lahjoituksen myötä Bill Gatesin säätiön hallinnoima omaisuus kasvoi liki 50 miljoonaan euroon.

Lue lisää Bill & Melinda Gatesin rahastosta 

PWC palkitsee hyvän raportoijan

Tilintarkastus- ja konsulttiyritys PricewaterhouseCoopers haluaa edistää kolmannen sektorin toimijoita raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti. Yritys on päättänyt palkita hyvä raportoijan vuosittain 15 000 eurolla.

Kilpailusarjoja on kolme. Näistä yksi on tarkoitettu apurahasäätiöille ja kaksi muille yleishyödyllisille säätiöille sekä yhdistyksille. Yleishyödylliset säätiöt ja yhdistykset jaetaan kahteen eri ryhmään kokonsa mukaan. Palkintosumma jaetaan näiden kilpailusarjojen voittajien kesken.

Palkinto myönnetään PwC:n yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden ja yhteiskuntavastuun asiantuntijoiden luoman ja raadin vahvistaman kriteeristön perusteella.

International Fundraising Congress nyt 26. kerran Hollannissa

{mosimage} Resource Alliancen järjestämä International Fundraising Congress järjestetään 17. - 20.10.2006 jo 26. kerran. Kongressin pitopaikkana on alusta lähtien ollut luonnonkaunis Noordwijkerhout Hollannin rannikolla.

Järjestäjät kertovat uudistavansa tapahtuman rakennetta ja sisältöä vuosittain. Yli kolmannes puhujista on joka kerta uusia. Hyväksi havaitut osiot; keskustelutilaisuudet varainhankinnan trendeistä sekä laboratoriot ovat kuitenkin säilyneet entisellään.

Tarkemmat tiedot ja ladattava esite löytyvät kongressin sivuilta .
Lisätietoja Suomessa saa Vastuullinen lahjoittaminen ry:n puheenjohtajalta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. puh: (09) 6818 3030.

Tukea hyväntekeväisyyteen tekstiviestimainoksilla

SMSAid Oy on käynnistänyt uuden palvelun, jossa on mahdollista kerätä tukea valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen ottamalla vastaan omaan matkapuhelimeen tekstiviestimainoksia. Jokaisesta vastaanotetusta mainoksesta tilitetään 2 senttiä hyväntekeväisyyteen. Mainoksia yritys lupaa lähettää vastaanottajaa kohden 1-3 kertaa viikossa.

Hyväntekeväisyysjärjestöistä palveluun ovat tähän mennessä lähteneet mukaan Lastenklinikoiden kummit sekä Aseman lapset ry.

Kirjaudu sivuille